Psalms 2

1 Wherefore have nations assembled in tumult? Or should, peoples, mutter an empty thing?

Miksi pakanat kiukuitsevat, ja kansat turhia ajattelevat?

2 The kings of earth take their station, and, grave men, have met by appointment together, —against Yahweh, and against his Anointed One [saying]:

Maan kuninkaat hankitsevat itseänsä, ja päämiehet keskenänsä neuvoa pitävät Herraa ja hänen voideltuansa vastaan.

3 Let us break asunder their bonds, —and cast from us their cords!

Katkaiskaamme heidän siteensä, ja heittäkäämme meistä pois heidän köytensä.

4 He that sitteth in the heavens, will laugh, —My Lord, will mock at them:

Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

5 Then, will he speak unto them in his anger, and, in his wrath, confound them:

Kerran hän puhuu heille vihoissansa, ja hirmuisuudessansa peljättää heitä.

6 Yet, I, have installed my king, —on Zion my holy mountain.

Mutta minä asetin kuninkaani Zioniin, pyhälle vuorelleni.

7 Let me tell of a decree, —Yahweh, hath said unto me, My son, thou art, I, to-day, have begotten thee:

Minä tahdon saarnata senkaltaisesta säädystä, josta Herra minulle sanoi: Sinä olet minun poikani, tänäpänä minä sinun synnytin.

8 Ask of me, and let me give nations as thine inheritance, and, as thy possession, the ends of the earth:

Ano minulta, niin minä annan pakanat perinnökses ja maailman ääret omakses.

9 Thou shalt shepherd them with a sceptre of iron, —as a potter’s vessel, shalt thou dash them in pieces.

Sinun pitää särkemän heitä rautaisella valtikalla, ja niinkuin savisen astian heitä murentaman.

10 Now, therefore, ye kings, show your prudence, Be admonished, ye judges of earth:

Nyt te kuninkaat, siis ymmärtäkäät, ja te maan tuomarit, antakaat teitänne kurittaa.

11 Serve Yahweh with reverence, and exult with trembling:

Palvelkaat Herraa pelvossa, ja iloitkaat vavistuksessa.

12 Kiss the son, lest he be angry, and ye perish by the way, for soon might be kindled his anger, —How happy are all who seek refuge in him!

Antakaat suuta pojalle, ettei hän vihastuisi, ja te hukkuisitte tiellä; sillä hänen vihansa syttyy pian. Mutta autuaat ovat kaikki ne, jotka häneen uskaltavat.