Sananlaskujen 7
1 Poikani! kätke minun sanani, ja pidä tykönäs minun käskyni.
Son min, tak vare på ordi mine, og gøym mine bodord hjå deg!
2 Ota vaari minun käskyistäni, niin sinä elää saat, ja minun laistani, niinkuin silmäs terästä.
Tak vare på bodordi mine, so skal du liva, og på læra mi som din augnestein!
3 Sido ne sormiis, kirjoita ne sydämes tauluun.
Bitt deim på fingrarne dine, skriv deim på hjartetavla!
4 Sano viiisaudelle: sinä olet sisareni, ja kutsu toimi ystäväkses,
Seg til visdomen: «Du er mi syster», og kalla vitet din ven,
5 Että hän sinua varjelis muukalaisesta vaimosta, ja vieraasta, jonka sanat sileät ovat.
so dei kann deg vara frå annanmanns kona, frå ei framand kvinna med sleipe ord.
6 Sillä minä kurkistelin huoneeni akkunasta läpi häkin.
For gjenom vindauga mitt, gjenom rimarne glytte eg ut.
7 Ja näin tyhmän nuorukaisen taitamattomain seassa, ja äkkäsin hänen poikain joukossa;
Då såg eg millom dei fåkunnige, eg gådde ein uviting millom dei unge,
8 Joka käveli kaduilla hänen nurkkainsa taitse, ja asteli sitä tietä, joka meni hänen huoneeseensa.
som smaug um hyrna på gata, tok vegen til hennar hus,
9 Hämärissä, kuin päivä ehtoolla oli, ja jo yö ja pimiä tuli:
i skumings-stundi, mot kvelden, i kolmyrke svarte natti.
10 Ja katso, häntä kohtasi vaimo porton vaatteilla, kavala,
Då kom kvinna imot han i skjøkjebunad og innful i hjarta -
11 Tuima ja hillimätöin, jonka jalat ei pysyneet huoneessansa.
bråkande er ho og vill, heime hev ho’kje ro.
12 Nyt on hän ulkona, nyt kaduilla, ja väijyy joka nurkassa.
Snart på gata, snart på torgi, med kvart hyrna stend ho på lur -
13 Hän otti hänen kiinni, ja suuta antoi hänen ja sanoi häpeemättä:
Ho tok fat på han og kysste han, og med ubljug uppsyn sagde ho til han:
14 Minä olen tehnyt kiitosuhrin, ja olen tätäpänä täyttänyt lupaukseni:
«Eg hev på meg eit gilde-offer, og eg held min lovnad i dag.
15 Sentähden olen minä tullut sinua vastaan, varhain sinua etsimään, ja olen nyt sinut löytänyt.
Difor gjekk eg ut imot deg, vilde leita deg upp, og eg fann deg.
16 Minä olen koreasti valmistanut vuoteeni Egyptin kirjavalla vaatteella,
Mi seng hev eg reidt med tæpe, med egyptiske roselakan.
17 Ja olen hyvänhajuiseksi tehnyt kammioni mirhamilla, aloella ja kanelilla.
Eg hev skvett utyver mi lega myrra, aloe og kanel.
18 Tule, harjoittakaamme kyllin hekumaa aamuun asti, ja huvitelkaammme meitämme keskenämme rakkaudella.
Kom til ein kjærleiks rus alt til morgons, lat oss hyggja oss saman i elskhug!
19 Sillä mies ei ole kotona: hän on pitkälle matkalle mennyt.
For mannen er ikkje heime, han er på ferd langt burte,
20 Hän on ottanut rahasäkin myötänsä, ja tulee kotia äsken määrätyllä päivällä.
pengepungen tok han med seg, ved fullmånetid kjem han heim.»
21 Ja niin hän houkutteli monelöla sanalla, ja vaati häntä makialla puheella.
Ho fekk lokka han med all si sterke fyreteljing, forførde han med sine sleipe lippor.
22 Hän meni hänen kanssansa nopiasti, niinkuin teurastettava härkä, ja niinkuin jalkapuuhun, jolla tyhmät rangoitaan.
Han fylgjer henne straks, som ein ukse gjeng til slagt, som i fotjarn til tukt for dåren,
23 Siihenasti kuin hän nuolilla ampuu hänen maksansa lävitse: ja niinkuin lintu itsensä kiiruhtaa paulaan, ja ei tiedä sitä hengellensä vaaralliseksi.
til dess pili kløyver hans livr, som fuglen skundar til snara og veit ikkje at det gjeld livet.
24 Niin kuulkaat siis minua, minun lapseni, ja ottakaat vaari minun suuni sanoista.
Og no, søner, høyr på meg, og lyd på det munnen min talar!
25 Älköön sydämes poiketko hänen tiellensä: älä salli sinuas vietellä hänen retkillensä.
Ei vende du hjarta til hennar vegar, vimra ikkje på hennar stigar!
26 Sillä hän on monta haavoittanut ja langettanut, ja kaikkinaiset voimalliset ovat häneltä tapetut.
For mange med ulivssår hev ho felt, og stort er talet på deim ho hev drepe.
