Psalmien 129

1 Veisu korkeimmassa Kuorissa. He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani, sanokaan nyt Israel;

Een bedevaartslied. Van jongs af heeft men wreed mij mishandeld, Mag Israël wel zeggen;

2 He ovat usein minua ahdistaneet, hamasta nuoruudestani; mutta ei he minua voittaneet.

Mij hardvochtig gekweld sinds mijn jeugd, Maar nooit mij gebroken.

3 Kyntäjät ovat minun selkäni päällä kyntäneet, ja vakonsa pitkäksi vetäneet.

Ploegers hebben mijn rug beploegd, En lange voren getrokken;

4 Herra, joka vanhurskas on, on jumalattomain köydet katkonut.

Maar Jahweh bleef trouw: De riemen der bozen sneed Hij stuk.

5 Tulkoon häpiään ja kääntyköön takaperin kaikki, jotka Zionia vihaavat.

Beschaamd moeten vluchten Alle haters van Sion.

6 Olkoon niinkuin ruoho kattojen päällä, joka kuivettuu ennen kuin se reväistään ylös,

Ze zullen worden als gras op de daken, Dat vóór het opschiet, verdort;

7 Joista niittäjä ei kättänsä täytä, eikä lyhteensitoja syliänsä;

Waarmee geen maaier zijn hand kan vullen, Geen hooier zijn arm.

8 Eikä yksikään ohitsekäypä sano: olkoon Herran siunaus teidän päällänne: me siunaamme teitä Herran nimeen.

En niemand zal in het voorbijgaan zeggen: "De zegen van Jahweh over u; Wij zegenen u in Jahweh’s Naam!"