Psalmien 137

1 Baabelin virtain vierillä-siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme.

An den Flüssen Babels, daß saßen wir und weinten, / Wenn wir an Zion gedachten.

2 Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme.

An den Weiden, die dort standen, / Hingen wir unsre Zithern auf.

3 Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä".

Denn da wollten unsre Sieger von uns Lieder hören / Und unsre Quäler Freudengesang. / "Singt uns", so riefen sie (höhnisch), / "eins von den Zionsliedern!"

4 Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?

Wie sollten wir Jahwes Lieder singen / In einem fremden Lande?

5 Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni.

Vergeß ich dein Jerusalem, / So sterbe mir ab meine rechte Hand!

6 Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani.

Meine Zunge klebe an meinem Gaumen, / Wenn ich nicht dein gedenke, / Wenn mir nicht Jerusalem / Meine höchste Freude ist.

7 Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: "Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!"

Gedenke, o Jahwe, Edoms Söhnen / Den Tag Jerusalems, / Die da riefen: "Nieder, nieder mit ihr / Bis auf den Grund!"

8 Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt!

O Tochter Babels, du Zwingherrin, wohl dem, der dir vergelten wird / All das, was du an uns verübt!

9 Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!

Wohl dem, der deine jungen Kinder ergreift / Und sie am Felsen zerschmettert!