Lamentations 5

1 Souviens-toi, ô Eternel, de ce qui nous est advenu; regarde et vois notre opprobre!

Muista, Herra, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme.

2 Notre héritage a passé à des étrangers, nos maisons à des gentils.

Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi.

3 Nous sommes devenus des orphelins, privés de père; nos mères sont pareilles à des veuves.

Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket.

4 Notre eau, nous ne pouvons 'la boire qu’à prix d’argent; notre bois, nous n’en disposons qu’en l’achetant.

Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla.

5 On nous poursuit l’épée dans les reins; nous sommes à bout de forces: point de répit pour nous!

kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu.

6 En Egypte nous avons tendu la main, et à Achour, pour avoir du pain en suffisance.

Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme.

7 Nos pères avaient péché: ils ne sont plus, et nous portons le poids de leurs fautes.

Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman.

8 Des esclaves ont pris le dessus sur nous: personne ne nous soustrait à leur pouvoir.

Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa.

9 Au péril de notre vie nous nous procurons nos vivres, le glaive sévissant au désert.

Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa.

10 Notre peau est brûlante comme un four, par suite de la fièvre desséchante de la faim.

Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden.

11 On a violenté des femmes dans Sion, des vierges dans les villes de Juda.

He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa.

12 Des princes ont été pendus par leurs mains; on n’a témoigné nul égard pour la personne des vieillards.

Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet.

13 Les adolescents ont dû porter la meule, les jeunes gens ont trébuché, sous le faix des bûches.

Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua.

14 Les vieillards ont cessé de paraître à la Porte, les jeunes gens d’entonner leurs chansons.

Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita.

15 Toute joie est bannie de notre cœur; nos danses joyeuses sont changées en deuil.

Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.

16 Elle est tombée, la couronne de notre tête; malheur à nous, parce que nous avons péché!

Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet!

17 Ce qui nous déchire le cœur, ce qui obscurcit nos yeux,

Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet;

18 c’est de voir le mont Sion en ruines, foulé par les renards.

Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat.

19 Toi, ô Eternel, qui sièges immuable, dont le trône subsiste d’âge en âge,

Mutta sinä Herra, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään!

20 pourquoi nous oublies-tu si obstinément, nous délaisses-tu de si longs jours?

Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät?

21 Ramène-nous vers toi, ô Eternel, nous voulons te revenir; renouvelle pour nous les jours d’autrefois.

Palauta, Herra, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat.

22 Se peut-il que tu nous aies complètement rejetés et que tu nourrisses contre nous une colère inexorable? Ramène-nous vers toi, ô Eternel, nous voulons te revenir; renouvelle pour nous les jours d’autrefois.

Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme?